Katiska ja verkko: mitä lupia pyydyskalastus vaatii

Katiska ja verkko eivät kuulu yleiskalastusoikeuksiin. Ne vaativat aina vesialueen omistajan luvan, ja sen lisäksi 18 vuotta täyttäneen ja alle 70-vuotiaan on suoritettava valtion kalastonhoitomaksu. Kolmas asia, joka kaataa useimmat, on merkintä: pyydys pitää merkitä säädösten mukaisesti tai se voidaan ottaa talteen. Tässä kaikki kolme kerrallaan.

01Pyydyskalastus jää yleiskalastusoikeuksien ulkopuolelle

Kalastuslain (379/2015) 7 § antaa jokaiselle oikeuden onkia, pilkkiä ja litkata silakkaa maksutta. Lista loppuu siihen. Katiska, verkko, rysä, pitkäsiima ja rapumerta ovat kaikki sen ulkopuolella.

Tämä tarkoittaa käytännössä yhtä asiaa: et saa laskea katiskaa mihinkään vesialueeseen kysymättä ensin sen omistajalta. Sillä ei ole väliä, onko vesi kylän takana, mökkirannassa tai näennäisen omistajattoman näköinen. Jokaisella vesialueella on omistaja, ja useimmiten se on osakaskunta.

Maksuttomien ja luvanvaraisten pyyntitapojen raja on käyty läpi artikkelissa kalastus ilman lupaa.

02Kaksi lupaa, joiden pitää olla kunnossa

Pyydyskalastus vaatii aina kaksi asiaa yhtä aikaa, ja ne tulevat eri paikoista.

Ensimmäinen on vesialueen omistajan lupa. Se voi olla osakaskunnan pyydysyksikkö, kalatalousalueen myymä yhtenäislupa tai Metsähallituksen pyydyslupa valtion vesillä. Lupa on aina aluekohtainen.

Toinen on valtion kalastonhoitomaksu, joka vuonna 2026 maksaa 47 euroa kalenterivuodelta, 16 euroa seitsemältä vuorokaudelta ja 6 euroa vuorokaudelta. Maksuvelvollisia ovat 18 vuotta täyttäneet ja alle 70-vuotiaat. Vuonna 1958 tai sitä ennen syntyneet ovat vapautettuja. Maksun yksityiskohdat on avattu artikkelissa kalastonhoitomaksu 2026.

Huomaa järjestys. Kalastonhoitomaksu ei anna oikeutta laskea yhtään pyydystä, vaikka se olisi maksettu. Se on vain valtiolle menevä perusmaksu. Ilman omistajan lupaa katiska on luvaton pyydys myös maksun suorittaneelta.

03Mistä katiskalupa käytännössä ostetaan

Kolme reittiä kattaa lähes kaikki tapaukset.

Osakaskunta on yleisin. Osakaskunnat myyvät pyydysyksiköitä tai pyydysmerkkejä, ja hinta on tyypillisesti muutamia euroja pyydystä kohti kaudessa. Osakaskunnan yhteystiedot löytyvät Maanmittauslaitoksen kiinteistötietopalvelusta tai paikallisen kalatalouskeskuksen kautta.

Kalatalousalue myy joissakin tapauksissa yhtenäislupia, jotka kattavat useamman osakaskunnan vedet. Näitä on erityisesti isoilla järvillä. Kalatalousalueita on Suomessa 118, ja ne korvasivat vanhat 225 kalastusaluetta vuoden 2019 alussa.

Metsähallitus myy pyydysluvat valtion vesille. Vuodelle 2026 lupavalikoima uudistui: pyydyslupa-alueita on nyt 45 aiemman 36:n sijaan, ja alueet noudattavat kalatalousalueiden rajoja. Vuoden 2026 lupien myynti alkoi 16.12.2025.

Aiemmin kaikki katiskaluvat maksoivat 12 euroa. Uusi kolmen katiskan lupa on selvä parannus mökkiläiselle, joka pitää muutamaa katiskaa rannan tuntumassa. Lupatyyppien kokonaiskuva on artikkelissa kalastuslupa Suomessa.

04Pyydysten merkintä: tarkat mitat

Merkintä on se kohta, jossa valvoja puuttuu useimmin. Säännöt tulevat kalastuslain 48 §:stä ja valtioneuvoston asetuksesta kalastuksesta (1360/2015), ja ne on määritelty senteissä.

Vesiliikenteen käyttämillä alueilla

Merkkinä käytetään vähintään 20 senttiä leveää ja korkeaa neliön muotoista lippua. Lippusalon on ulotuttava vähintään 1,2 metriä vedenpinnan yläpuolelle. Salossa on oltava vähintään kahden sentin korkuinen heijastin.

Pintaan tai pinnan läheisyyteen ulottuvat pyydykset merkitään kahdella päällekkäisellä lipulla. Tämä on se ero, jota moni ei tiedä, ja se koskee juuri pintaverkkoja.

Muilla vesialueilla

Vaatimus on kevyempi. Riittää koho, joka ulottuu vähintään 15 senttiä vedenpinnan yläpuolelle, tai vähintään 40 senttiä pinnan yläpuolelle ulottuva lippusalko. Lippu voi olla neliö tai kolmio, jonka lyhyimmän sivun pituus on vähintään 15 senttiä.

Rapumerta pärjää vähemmällä: sille riittää koho, joka ulottuu viisi senttiä vedenpinnan yläpuolelle.

Jäältä kalastettaessa

Talvella pyydys merkitään vähintään 1,2 metriä jään pinnasta ulottuvalla merkkisalolla, joka ei saa olla väriltään valkoinen. Salossa on oltava kaikkiin sivusuuntiin näkyvä kahden sentin korkuinen heijastin.

Valkoisen kielto on käytännön sanelemaa. Valkoinen salko häviää lumeen, ja moottorikelkkailija ajaa sen yli.

Yhteystiedot ja pyydysmerkki

Pyydykseen merkitään vähintään asettajan etu- ja sukunimi sekä puhelinnumero tai postiosoite. Sähköposti kannattaa lisätä. Tiedot sijoitetaan lähelle pyydyksen uloimmaista kohoa, lippusalkoa tai merkkisalkoa.

Jos vesialueen omistaja vaatii, pyydykseen kiinnitetään lisäksi kalastusoikeutta osoittava pyydysmerkki. Merkkiä ei tarvita alueilla, joilla omistaja ei ole ottanut pyydysmerkkijärjestelmää käyttöön.

05Solmuvälit ja verkon mitat

Solmuväli tarkoittaa kahden vierekkäisen solmun välistä etäisyyttä. Silmäkoko on kaksinkertainen solmuväliin nähden, ja säädöksissä käytetään molempia, joten lukiessa kannattaa olla tarkkana.

Valtakunnallisia solmuvälisäädöksiä on vähän. Yksi selkeä on tämä: kun pyydetään merilohta tai meritaimenta pintaan tai pinnan läheisyyteen ulottuvalla verkolla, verkon pienin sallittu silmäkoko on 157 milliä eli solmuväli 80 milliä.

Suurin osa solmuvälirajoituksista on alueellisia. Ne tulevat kalatalousalueiden päätöksistä ja käyttö- ja hoitosuunnitelmista, ja ne vaihtelevat järvestä toiseen. Kaksi esimerkkiä kertoo hajonnasta:

Vanajanselän kalatalousalueella on kielletty verkot, joiden solmuväli on 26 millin ja 49 millin väliltä, lukuun ottamatta yhtä järveä. Pielisellä, Nurmesjärvellä, Lautiaisella ja Rukavedellä avovesikaudella yli viiden metrin syvyydessä pinta- ja välivesiverkkojen pienin sallittu solmuväli on 80 milliä, mutta muikkuverkkokalastus on sallittu.

Solmuvälirajoitus on aina tarkistettava sen kalatalousalueen sivuilta, jonka vesillä kalastat. Yleistä valtakunnallista lukua ei ole olemassa.

Alueelliset lisäsäännöt vaelluskaloille

Kalatalousalueet ja alueellinen kalatalousviranomainen suojaavat meritaimenta ja järvitaimenta myös aika- ja etäisyysrajoituksilla.

Helsingin ja Espoon kalatalousalueella 0,20 milliä vahvemmasta yksisäikeisestä siimasta tai vahvasta kuitumateriaalista tehtyjä verkkoja ei saa pitää alle 50 metrin etäisyydellä rannasta 1.4. alkaen 15.5. asti eikä 1.10. alkaen 31.12. asti vuosina 2024 ja 2030 välillä. Perusteena on meritaimenen rannanläheinen oleskelu keväällä ja syksyllä.

Saimaalla verkkokalastus on kielletty saimaannorpan rajoitusalueella 15.4. ja 30.6. välisenä aikana. Nykyinen valtioneuvoston asetus on voimassa 15.5.2026 alkaen 14.4.2031 asti, ja rajoitusalue laajeni 340 neliökilometrillä. Muikkuverkkojen kieltoaika päättyy 21.6. Jos norppakannan keskimääräinen kasvu jää alle neljän prosentin, kieltoaikaa pidennetään heinäkuun puolelle.

Kaikki voimassa olevat rajoitukset kannattaa katsoa kalastusrajoitus.fi-palvelusta, jonka tiedot päivitetään keskiviikkoisin. Rajoitusten lukemiseen on oma ohjeensa artikkelissa kalastusrajoitukset ja kieltoalueet.

06Katiskan käytön perusteet

Katiska on passiivinen pyydys, joka pyytää itsekseen. Se tekee siitä helpon ja samalla vastuullisen.

Sijoita katiska matalaan, kasvillisuuden reunaan, mieluiten 1 metrin ja 3 metrin väliseen syvyyteen. Ahven ja särkikalat kiertävät kasvillisuuden reunaa, ja nielu kannattaa suunnata sitä myöten.

Koe katiska riittävän usein. Laki ei aseta kaikkialla tarkkaa koentaväliä, mutta lämpimässä vedessä saalis pilaantuu vuorokaudessa. Kahden vuorokauden väli on käytännön yläraja kesällä.

Norppavesillä nielun koko ratkaisee. Saimaalla ovat kiellettyjä katiskat ja merrat, joiden nielu on yli 150 milliä. Nielun on oltava niin jämäkkä, ettei norppa pysty levittämään sitä yli 15 sentin. Nielua voi vahvistaa poikittaisella nippusiteellä tai metallisella nielunrajoittimella, ja markkinoilla on valmiita norppaturvallisia malleja.

Älä sijoita seisovaa pyydystä siten, että se vaikeuttaa kulkemista väylällä. Tämä on sekä säädös että hyvä tapa.

Alamitat ja rauhoitusajat koskevat myös katiskasaalista. Alamittainen kala palautetaan veteen, ja rauhoitettu laji palautetaan aina. Lajikohtaiset mitat on koottu artikkeliin kalojen alamitat ja rauhoitusajat. Kuhan verkkopyynnissä solmuväli ratkaisee sen, jääkö saalis alamittaan, ja aihetta on käsitelty artikkelissa kuhan kalastus.

07Verkkokalastuksen perusteet

Verkko on tehokkain vapaa-ajankalastajan pyydys ja samalla se, jonka väärinkäyttö näkyy kalakannassa nopeimmin.

Verkon korkeus ratkaisee sekä luvan hinnan että käyttötavan. Metsähallituksen lupahinnoittelu jakautuu alle kolmen metrin ja yli kolmen metrin verkkoihin, ja sama jako toistuu monen osakaskunnan hinnastossa. Matala pohjaverkko on aloittelijan turvallisin valinta, koska se pyytää valikoivammin.

Solmuväli valitsee saaliin. Muikkuverkon solmuväli on tyypillisesti alle 20 milliä, ahvenverkon 25 millin ja 35 millin väliltä ja kuha- tai haukiverkon 45 millin ja 60 millin väliltä. Tarkka sallittu haarukka tulee kuitenkin aina alueen omista säännöistä.

Aseta verkko poikittain kalan kulkusuuntaan nähden, tyypillisesti niemenkärkien, kynnysten ja syvänteiden reunoille. Merkitse molemmat päät ja kirjaa koordinaatit ylös. Sumuisella säällä merkitsemätön verkko katoaa myös omistajaltaan.

Koe verkko vähintään vuorokauden välein lämpimässä vedessä. Kylmässä vedessä väli voi olla pidempi, mutta pilaantunut saalis on aina hukkaan mennyttä kalaa.

Nosta verkot pois, kun kausi loppuu. Hylätty verkko kalastaa vuosia niin sanottuna haamuverkkona.

Miten osakaskunnan pyydysyksiköt toimivat

Osakaskunnat jakavat kalastusoikeutta yksiköinä. Yksi katiska, yksi verkko tai yksi rapumerta kuluttaa tietyn määrän yksiköitä, ja osakas saa yksikkönsä osuutensa mukaan. Ulkopuoliselle myydään yleensä määräaikaisia pyydyslupia.

Pyydysmerkki on tämän järjestelmän näkyvä osa. Merkki kertoo valvojalle yhdellä silmäyksellä, että pyydyksellä on kalastusoikeus. Merkin puuttuminen alueella, jolla omistaja sitä vaatii, tarkoittaa käytännössä luvatonta pyydystä.

Kysy osakaskunnalta aina kaksi asiaa: montako pyydystä lupa kattaa ja mikä on merkin voimassaoloaika. Kausi päättyy monella alueella jo lokakuussa.

08Yleisimmät virheet ja seuraamukset

Kolme virhettä toistuu valvonnassa.

Pyydys on merkitty puutteellisesti tai yhteystiedot puuttuvat. Merkitsemätön pyydys voidaan ottaa talteen, ja se luetaan kalastusrikkomukseksi.

Omistajan lupa puuttuu, vaikka kalastonhoitomaksu on maksettu. Tämä on väärinkäsityksistä yleisin.

Kalastonhoitomaksun tosite ei ole mukana. Seurauksena on 100 euron rikesakko, vaikka maksu olisi suoritettu.

Kalastusrikkomuksesta tuomitaan sakkoon kalastuslain 118 §:n nojalla. Kalastuksenvalvojalla ei ole oikeutta määrätä sakkoa, mutta hän voi ottaa välineet ja saaliin talteen ja luovuttaa ne poliisille. Uhanalaisista lajeista määrätään lisäksi menettämisseuraamus, joka voi olla merialueen taimenella jopa 3 260 euroa kalalta.

09Usein kysyttyä