Vetouistelu: tekniikan perusteet aloittelijalle

Vetouistelussa viehe kulkee veneen perässä ja etsii kalan puolestasi. Se kuulostaa yksinkertaiselta, ja pohjimmiltaan se on. Vaikeus on siinä, että vieheen pitää kulkea oikeassa syvyydessä oikeaa vauhtia, ja molempia pitää pystyä säätämään tietoisesti eikä arvaamalla. Tämä sivu käy läpi vetouistelun perusteet lajista riippumatta: nopeuden, uistinvalinnan, syvyydenhallinnan välineet, vapamäärän ja luvat sekä kaikuluotaimen käytön. Lajikohtaiset asetukset löydät omista artikkeleistaan.

01Mitä vetouistelu on

Vetouistelu tarkoittaa kalastusta, jossa viehe vedetään liikkuvan veneen perässä. Vene kulkee tasaista vauhtia, siima on ulkona kymmeniä metrejä ja viehe uipi omalla liikkeellään. Kalastaja ei heitä eikä kelaa, vaan ohjaa venettä ja seuraa vapoja.

Menetelmän etu on peittoalue. Heittokalastaja tutkii yhden pisteen kerrallaan, uistelija tutkii kilometrin vesikerroksen kerrallaan. Kun kala on hajallaan laajalla selällä tai kulkee tietyssä syvyydessä, vetouistelu löytää sen nopeammin kuin mikään muu tapa.

Toinen etu on toistettavuus. Kun saat kalan, tiedät vetonopeuden, siiman pituuden ja uistimen. Voit ajaa saman linjan uudestaan täsmälleen samoilla asetuksilla. Uistelu on siksi hyvin systemaattista kalastusta, ja parhaat uistelijat pitävät kirjaa.

Vetouistelun kohdelajeja Suomessa ovat kuha, hauki, taimen, lohi, iso ahven ja järvitaimen. Sama perustekniikka toimii kaikilla, mutta syvyys, nopeus ja vieheen koko vaihtelevat lajin mukaan.

02Vetonopeus ja sen mittaaminen

Vetonopeus on uistelun tärkein yksittäinen säätö. Se ratkaisee kaksi asiaa: miten viehe liikkuu ja kuinka syvälle se sukeltaa.

Uistelussa nopeus ilmoitetaan lähes aina solmuina. Yleinen käyttöalue on karkeasti 2 ja 4 solmun välillä, mutta ääripäät ovat molempiin suuntiin leveämmät. Hitaimmat kylmän veden vedot tehdään reilusti alle kahden solmun, ja nopeimmat merilohen vedot selvästi neljän yläpuolella. Nopeus ei ole lajikohtainen vakio vaan tilannekohtainen valinta.

Muutama nyrkkisääntö kestää käytännössä hyvin.

1. Kylmässä vedessä hitaammin. Alkukevät ja loppusyksy vaativat rauhallisen vedon. Kylmässä vedessä kala ei jahtaa.
2. Lämpimässä vedessä nopeammin. Kesällä kala liikkuu ja sietää reippaampaa vetoa.
3. Uistimen oma optimialue ratkaisee. Jokaisella vaapulla on nopeusalue, jolla se uipi oikein. Sen ulkopuolella se joko makaa kyljellään tai kiertyy vinoon.
4. Vaihda nopeutta kunnes tulee tulosta. Jos tunti tasaista vetoa ei tuota mitään, muuta nopeutta 0,3 solmua kerrallaan äläkä vaihda uistinta.

Miten nopeus mitataan oikein

Tässä on aloittelijan yleisin kompastuskivi. Puhelimen tai plotterin näyttämä nopeus on nopeus maan suhteen eli GPS-nopeus. Uistimelle merkitsee kuitenkin nopeus veden suhteen. Jos veneen alla kulkee virta tai järvellä pintavesi liikkuu tuulen mukana, nämä kaksi eroavat toisistaan selvästi.

Ero näkyy heti, kun ajat saman linjan molempiin suuntiin. Jos kalaa tulee vain toiseen suuntaan ajettaessa, syy on lähes aina siinä, että todellinen vetonopeus vieheellä on eri.

Käytännön ratkaisut ovat yksinkertaiset.

1. Käytä GPS-nopeutta perusmittarina. Se on tarkin saatavilla oleva luku ja riittää järvellä useimmiten hyvin.
2. Aja koelinja molempiin suuntiin. Kirjaa ylös, kumpaan suuntaan tulee kalaa.
3. Seuraa vapaa, älä vain mittaria. Vaapun oma nykiminen näkyy vavankärjessä. Kun kärki lyö tasaisesti, viehe uipi. Kun kärki menee jäykäksi tai sekaisin, jotain on vialla.
4. Hanki nopeusanturi, jos uistelet paljon. Siipipyöräanturi mittaa nopeuden veden suhteen ja poistaa arvailun.

03Uistintyypit ja niiden sukellussyvyys

Uistelussa käytetään neljää perustyyppiä, ja niiden ero on ennen kaikkea siinä, miten ne käyttäytyvät syvyyssuunnassa.

Vaappu on uistelun perusviehe. Sukeltavassa vaapussa on keulassa lippa, joka painaa vieheen alas vedon aikana. Lipan koko ja kulma määräävät sukellussyvyyden. Valmistajat merkitsevät pakkaukseen tavoitesyvyyden, ja se on hyvä lähtökohta, mutta lukema pätee vain valmistajan käyttämällä siimapaksuudella, siimapituudella ja nopeudella. Ohuempi siima ja pidempi siimapituus vievät vaapun syvemmälle, paksu siima ja lyhyt matka pitävät sen ylempänä.

Lippaton vaappu ja jerkki kulkevat pinnassa tai aivan pinnan alla. Ne ovat käyttökelpoisia matalilla kareilla ja kaislikoiden reunoilla sekä silloin, kun kala nousee syömään pintaan.

Lusikka eli lippa on ohut metallilevy, joka kulkee lähellä pintaa omalla painollaan. Lusikka on herkkä nopeudelle: liian kova veto saa sen pyörimään akselinsa ympäri. Lusikkaa käytetään lohikaloille paljon, usein painon tai takilan kanssa.

Lippa-uistin ja syvääjä ovat erillisiä sukellusvälineitä, joiden perään kiinnitetään varsinainen viehe. Niillä saa matalallakin kulkevan vieheen syvälle ilman erillistä painoa siimassa.

Perusvalinta on helppo tehdä syvyyden mukaan. Jos kala on 3 metrissä, ota vaappu joka kulkee siinä. Jos kala on 15 metrissä, tarvitset takilan tai raskaan painon, koska mikään vaappu ei sukella sinne siimapituudella yksin.

04Syvyyden hallinta käytännössä

Syvyys on uistelussa tärkeämpi kuin uistinvalinta. Väärässä syvyydessä kulkeva täydellinen viehe ei saa mitään. Oikeassa syvyydessä kulkeva keskinkertainen viehe saa kalaa.

Siimapituus ja painot

Halvin syvyyssäätö on siimapituus. Mitä pidemmälle päästät siimaa, sitä syvemmälle sukeltava vaappu menee, tiettyyn rajaan asti. Raja tulee vastaan, kun siiman vastus vedessä alkaa nostaa viehettä. Käytännön työkalu on siimalaskuri kelassa tai siiman metrimerkinnät, jotta pystyt toistamaan saman asetuksen.

Painot ovat seuraava askel. Siimaan kiinnitetty lyijy vie vieheen syvemmälle ilman että vaappua tarvitsee vaihtaa. Painon huono puoli on, että se tuntuu kalassa ja vaimentaa kontaktin.

Planeerilauta

Planeerilauta eli plaanari on kelluva lauta, joka vetää siiman sivuun veneen linjasta. Sen tarkoitus ei ole syvyys vaan leveys. Kun siimat kulkevat viuhkassa veneen molemmin puolin, tutkit yhdellä ajolla paljon leveämmän kaistan ja saat useamman vieheen veteen ilman että ne sotkeutuvat toisiinsa.

Toinen hyöty on, että viehe kulkee kaukana veneen melusta ja kuplavanasta. Matalassa vedessä ja aroilla kaloilla se on merkittävä etu.

Plaanareita on kahta tyyppiä. Isot lautaparit vedetään erillisellä naruvarustuksella veneen kummaltakin sivulta, ja niihin kiinnitetään siimat pidikkeillä. Pienet siimaplaanarit kiinnitetään suoraan siimaan, ja ne kulkevat siiman mukana ja irtoavat tai jäävät roikkumaan kun kala iskee. Aloittelijalle pieni siimaplaanari on selvästi helpompi.

Takila

Takila eli downrigger on tarkin väline. Siinä on kela, jossa on teräsvaijeri, ja vaijerin päässä painava kuula. Kuula lasketaan haluttuun syvyyteen, ja uistinsiima kiinnitetään kuulan lähellä olevaan laukaisimeen. Kun kala iskee, siima irtoaa laukaisimesta ja kala väsytetään vapaana ilman painoa.

Takilan etu on, että syvyys tiedetään metrilleen. Kelassa on mittari, joka kertoo kuinka paljon vaijeria on ulkona. Takilalla päästään selvästi syvemmälle kuin millään muulla tavalla, ja se on syvien järvien lohikalauistelun perusväline.

Takila on myös kallein ja hankalin: se vaatii kiinteän asennuksen veneen laitaan, tilaa ja jonkin verran harjoittelua. Soutuveneeseen se ei sovi.

05Vapamäärä ja luvat

Tämä on uistelun ainoa kohta, jossa aloittelija tekee laillisen virheen helposti.

Kalastonhoitomaksu oikeuttaa viehekalastukseen yhdellä vavalla ja yhdellä vieheellä. Se on koko maassa voimassa oleva viehekalastusoikeus, mutta se koskee yhtä vapaa. Uistelu useammalla vavalla ei sisälly siihen.

Jokainen lisävapa vaatii vesialueen omistajan luvan. Luvan myy osakaskunta, kalatalousalue tai muu vesialueen omistaja, ja monilla isoilla vesillä on myydään erillistä uistelulupaa, joka kattaa tietyn määrän vapoja sovitulla alueella. Vapamäärä ja alue määritellään lupaehdoissa, joten kuusi vapaa perässä ei ole missään automaattisesti sallittu.

Maksun hinnat, ikärajat ja se mitä maksulla tarkalleen saa on käyty läpi artikkelissa kalastonhoitomaksu. Viehekalastuksen lupakokonaisuus ja alueelliset lisäluvat löytyvät artikkelista viehekalastuslupa.

Muista lisäksi kolme asiaa. Kalastonhoitomaksun viehekalastusoikeus ei ulotu vaelluskalavesistöjen koski- ja virta-alueille eikä alueille, joilla kalastus on erikseen kielletty. Ahvenanmaa on oma lupajärjestelmänsä. Ja alamitat ja rauhoitusajat koskevat uistelijaa täsmälleen samoin kuin kaikkia muitakin, joten tarkista voimassa olevat rajat ennen reissua artikkelista kalojen alamitat ja rauhoitusajat.

06Kaikuluotain uistelussa

Uistelija käyttää kaikuluotainta kolmeen asiaan: pohjan muotoon, kalan syvyyteen ja lämpötilakerroksen paikantamiseen.

Pohjan muoto on tärkein. Uistelussa ajetaan linjoja, ja hyvät linjat kulkevat rakenteen mukana: syvänteen reunaa pitkin, harjanteen päältä, kynnyksen yli. Kaiun avulla näet reunan ja pystyt pitämään veneen sen päällä.

Kalan syvyys ratkaisee vieheiden asetuksen. Kun luotain näyttää kaaria 8 metrissä, sinne viedään viehe. Uistelussa kannattaa muistaa, että anturi katsoo suoraan veneen alle, kun taas vieheet kulkevat kymmeniä metrejä takana. Näkemäsi kala on siis jo takana siinä vaiheessa kun viehe saapuu, mikä on toivottava tilanne.

Lämpötilakerros eli harppauskerros näkyy monella laitteella heikkona vaakaviivana. Kesällä lohikalat pysyttelevät sen tuntumassa, ja se on hyvä lähtösyvyys.

Laitteen toiminta, kuvan tulkinta ja anturivalinta on käyty perusteellisesti läpi artikkelissa kaikuluotain kalastuksessa. Uisteluun kannattaa harkita myös karttaplotteria, koska tallennetut jäljet ja reitit tekevät hyvistä linjoista toistettavia.

07Lajikohtaiset erot lyhyesti

Vetouistelun perustekniikka on sama kaikilla lajeilla, mutta asetukset eivät ole.

Kuha on syvien selkien ja hämärän kala. Sen uistelu tapahtuu tyypillisesti hitaammalla vedolla kuin lohikalojen ja tarkasti valittuun syvyyteen. Vetonopeus, uistinvalinta ja syvyydenhallinta juuri kuhalle on käyty läpi artikkelissa kuhan uistelu.

Taimen ja lohi ovat toinen ääripää: nopeampi veto, isommat vieheet, takilat ja plaanarit, ja huomattavasti tiukemmat säännöt rauhoituksista ja saaliskiintiöistä. Lajien biologia, alueet ja säännöt löytyvät artikkelista taimenen ja lohen kalastus.

Hauki uistellaan pääosin matalammalta ja isommilla vieheillä, ja iso ahven löytyy usein kuhan kanssa samoilta reunoilta pienemmillä vieheillä.

08Tyypilliset virheet

Nopeus arvataan. Ilman mittaria uistellaan sillä vauhdilla, joka tuntuu oikealta, ja se vaihtelee tuulen mukana koko päivän. Ota GPS-nopeus käyttöön ensimmäisestä reissusta lähtien.

Viehe ei uipi. Ruoho, roska tai kiertynyt lippa pilaa vieheen, eikä sitä huomaa ennen kuin siima nostetaan. Nosta jokainen viehe tarkistettavaksi säännöllisesti ja aina pohjakosketuksen jälkeen. Tarkista uintiasento veneen vieressä ennen kuin päästät siiman ulos.

Syvyys ei ole tiedossa. Jos et tiedä montako metriä vieheesi kulkee, et voi toistaa mitään. Käytä siimalaskuria, merkittyä siimaa tai takilan mittaria.

Liian monta vapaa liian aikaisin. Aloita yhdellä tai kahdella. Kuusi sotkeutunutta siimaa ei kalasta yhtään.

Linjat ovat suoria. Tasaisesti suoraan ajava vene esittää vieheet aina samalla nopeudella. Loivat kaarrokset muuttavat sisäkurvin vieheen hitaammaksi ja ulkokurvin nopeammaksi, ja isku tulee usein juuri kaarteessa. Se on samalla ilmainen tapa testata, kumpi nopeus toimii.

Lupa-asiat jäävät tarkistamatta. Vapamäärä ja alue tulevat vesialueen omistajan luvasta. Tarkista ne ennen lähtöä, ei vasta valvojan pysäyttäessä.

Solmut pettävät. Uistelussa isku tulee täydellä vauhdilla ja kuormittaa liitoksia kovemmin kuin heittokalastus. Käytä kunnollisia solmuja ja tarkista perukkeet jokaisen kalan jälkeen.

09Usein kysyttyä